Magneetin maksimikäyttölämpötilan ja Curie-lämpötilan välinen ero

Magneetin maksimikäyttölämpötilan ja Curie-lämpötilan välinen ero

Jotkut ihmiset uskovat, että Curie-lämpötila ja korkein lämpötila, jossa magneetti voi toimia, ovat samat. Itse asiassa tämä on väärä käsitys. On olemassa viisi luokkaa, joihin magneettiset materiaalit voidaan luokitella: ferromagneettiset, ferrimagneettiset, antiferromagneettiset, paramagneettiset ja diamagneettiset. Ferromagneettiset metallit nikkeli, koboltti ja rauta ovat myös kestomagneetteja.

Kun lämpötila nousee tietyn tason yläpuolelle, ferromagneettiset materiaalit läpikäyvät toisen asteen faasimuutoksen ja menettävät kykynsä ylläpitää spontaania magnetismia. Näiden materiaalien kyky magnetisoitua tai vetää puoleensa magneetteja katoaa, kun ne muuttuvat paraferromagneettiseen tilaan. Curie-lämpötila tai Curie-piste on tälle alueelle annettu nimi.

Magneetin maksimi käyttölämpötila on piste, jossa lisäkuumeneminen saa magneetin menemään voimansa. Kun magneetti palautuu huoneenlämpötilaan, tämä voimanmenetys voi olla minimaalinen – alle 5 prosenttia – tietyn ajanjakson ajan. On muistettava, että monilla kansakunnilla on erilaisia ​​kriteerejä.

Saman magneetin Curie-lämpötila on huomattavasti korkeampi kuin sen maksimi käyttölämpötila. Erilaisten kestomagneettien Curie-lämpötila ja maksimi käyttölämpötila on kuvattu kuvassa. Suurin käyttölämpötila on ensimmäinen arvo, kun taas Curie-lämpötila on toinen.

Magneetin maksimikäyttölämpötilaan vaikuttaa merkittävästi Curie-lämpötila. Magneetin koostumus on ainoa tekijä, joka vaikuttaa Curie-lämpötilaan. Magneettien valmistajien on lisättävä kobolttia, dysprosiumia ja terbiumia nostaakseen magneetin Curie-lämpötilaa korkeamman maksimikäyttölämpötilan saavuttamiseksi.

Magneetin maksimikäyttölämpötilaan vaikuttavat sen Curie-lämpötila sekä sen luontainen pakkovoima ja työolosuhteet.